perjantai 26. kesäkuuta 2009

Kokeilukakku


Olin tehnyt jo aikaisemmin varuiksi kotiin yhden kääretorttupohjan ja sokerimassojen jämät tuppaavat kovettumaan aika nopeasti, joten tekaisin omalle porukalle pikkuisen täytekakun.



Kakun väliin laitoin vaahtokarkkitahnaa (Homemade marshmallow fluff, ohje täällä), mansikanpaloja, mansikkasosetta ja diplomaattikreemiä. Halusin kokeilla kakun kuorruttamista kokonaan sokerimassalla, se kun ei vielä oikein luonnistu. Massaa oli liian vähän, koska jouduin kaulitsemaan sen liian ohueksi ja alareuna alkoi repeillä. Siksipä lasten kanssa pyöriteltiin vielä palloja alareunaan...=)

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, millä kaikilla kotoa löytyvillä välineillä kuorrutuksen voisi kuvioida, tähän kokeilin lasista kakkulautasen pohjaa. Ihan hyvin toimi!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Manssukakkua naapuriin


Olemme saaneet tänä vuonna mukavia uusia naapureita. Perheen äiti täytti pyöreitä vuosia ja olin iloinen saadessani tehdä kakun, kun hänelle tuli ystäviä juhlimaan. Toiveena oli perinteinen, kesäinen mansikkakakku.



Olen jo pitkään haaveillut Städterin Dahlia -reunavuoasta, nyt vihdoin ostin sen ja käytin sitä heti tähän kakkuun. (Ostin vuoan Ullan unelman Tampereen liikkeestä, löytyy myös täältä.) Tein jälleen sienikakun, joka onnistui taas erinomaisesti. Taikinaan laitoin 8 munaa, eli kymmenenkin  munan kakku näyttäisi tuohon vuokaan mahtuvan.



Täytteinä kakussa perinteiset diplomaattikreemi, mansikkasose ja palasteltua tuoretta mansikkaa.



Pursotukset myös hieman vaalennettua diplomaattikreemiä.

Mansikoiden asettelussa oli alunperin jokin ajatus, mutta se katosi matkalla...Nauru Ne ovat siis kakun päällä vähän miten sattuu. Yritin saada kukan muotoa hiukan selvemmin kakkuun pursotuksilla ja mansikoilla, mutta ei sitä tuosta kauheasti huomaa.



Koristelu samoilla kukilla kuin juhannuskakussa (täällä).



Toivottavasti kakku maistui, ainakin se oli hyvin tehnyt kauppansa. Tätäkin kautta vielä: Onnea Nanna! =)

Juhannuskakku


Perinteiseen tapaan vanhempani grillasivat meille juhannusviikonloppuna. Me veimme jälkkäriksi mansikkakakun.



Ensimmäistä kertaa tein kakkupohjaksi sienikakun (eli lisäsin muna-sokerivaahtoon kiehuvaa vettä), onnistui todella hyvin. Kakusta tuli todella tasainen ja kaunis, jopa maku oli parempi kuin tavallisessa kakkupohjassa (miten pelkkä vesi sai siitä maukkaamman..?) =D



Kakun väleissä oli halvatäyte ja mansikkatäyte: Flora vispi + rahka + liivate + mansikanpaloja + joko mansikkasosetta tai murustettua halvaa.

Mansikat olivat todella komeita ja makeita (portugalilaisia!) ja asettuivat nätisti kakun päälle.



Pursotukset ovat hieman sekalaista mallia, kun halusin kokeilla pientä lehtityllaa ensimmäistä kertaa kakun reunaan. Jostain syystä päädyin vielä lisäämään pieniä tähtiä...



Koristelin kakun vielä "mansikankukilla" ja -lehdillä, kyllä oli herkkua!



tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kilpailu on ratkennut!


Kiitos kaikille osallistujille! Enpä olisi uskonut, että päätöksen teko voi olla näin vaikeaa... Kaikki ehdotukset olivat niin herkullisia ja kokeilemisen arvoisia.

Valinta oli kuitenkin tehtävä ja kesäilmojenkin vihdoin saavuttua päädyin tekemään hilloista jäädykettä! Ratkaisuun vaikutti myös se, että jäädykettä en olisi itse keksinytkään tehdä, eli loistava idea!

Tällä kertaa voitto jaettiin siis Paulan ja Tuitun kesken, Onnittelut molemmille! Nauru Otan yhteyttä teihin ja laitan pikku palkinnot tulemaan...

Tässä voittajakommentit:


Paula kirjoitti 15.06.2009 - 12:33

nuita hilloja voit varmaan käyttää ihan kakun väliin, tai sitten johonkin maustekakkuun... tällaisen sivun löysin kun googlasin nuo hillot..
http://www.deski.fi/page.php?page_id=41&tiedote_id=8947&aihe=59
ei sielläkään paljoa kerrota..
viilin tai maustamattoman jugurtin seassa saattaa olla tooodella hyvää :)
Innostunut jäätelön tai jäädykkeen tekijä? kokeile siihen

Tuittu kirjoitti 22.06.2009 - 11:14

Hyytelökakun päälle tuli minulla heti mieleen tai sitten jäädykkeeseen. Kääretortun väliin kerman kanssa. Kääretortusta voisi sitten tehdä vaikka jäätelöcharlotan tai syödä ihan kääretorttuna tai kääretorttua alle ja jädeä päälle. Tuossa papaija-limessä voisi olla sen verran potkua, että sitä voisi koklata vuohenjuuston kanssa. Vuohenjuusto siivu paahdetun leivän päälle ja uuniin grilli vastuksille vähän grillautumaan. Sitten syödään papaija-limen kanssa.



Ryhdyn jäädykkeentekoon heti, kun aika antaa myöden...



Lopuksi vielä - Tällainen kokko roihusi Särkänniemessä juhannuksena:

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Viimeinen kilpailupäivä!


Nostan kilpailun ylöspäin, jos joku haluaa vielä osallistua. Eli tähän iltaan asti on aikaa ehdottaa, mitä voisin tehdä näistä hilloista:



Osallistuminen tapahtuu siis TÄÄLLÄ. Ihania ehdotuksia on jo tullut, julkistan voittajan huomenna tiistaina!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Ihana yllätys!!! =)


Marilee muisti minua tällaisella ihanalla tunnustuksella! Sait minut ihan hämilleni, kiitos!Nauru

                                




Ja tässä  sitten ne säännöt....

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Tunnustus lähtee myös takaisin Marileelle ja eteenpäin niille, joiden innoistamina olen oman blogini perustanut, eli Ebelle, Katrille, Tikkunekulle, Marielle, Pauliinalle, Kaurislapselle ja Pialle. Kiitos teille kaikille! Sen lisäksi tunnustuksen saa ottaa mukaansa kaikki muutkin ihanat blogiystävät, jotka sivuillani käyvät vierailemassa!!!


lauantai 20. kesäkuuta 2009

Prinsessa Ruusunen


Celinen pikkusiskolle, 3 vuotta täyttävälle Elizabethille, toivottiin mansikkahyydykekakkua prinsessan kuvalla.



Tahdoin siskosten kakkujen "sopivan yhteen" (ja myös riittävän vieraille!), joten tein tämänkin kaksikerroksisena. Pohjaan käytin joitakin suklaamurukeksejä (?), täytteessä on Flora vanillaa, vaniljatuorejuustoa, mansikkasosetta, hieman valkosuklaata, tuoreita mansikanpaloja sekä liivate. Päällä vahvaa mansikkamehua ja liivate.

Prinsessan sain itse valita ja päädyin Ruususeen, sopi mielestäni parhaiten hempeän vaaleanpunaiseen, mansikkaiseen kakkuun. Tämä on ensimmäinen kakkumaalaukseni ja sen kyllä huomaa!Nolostunut Aloitin vaaleista väreistä (iho, mekon yläreuna) Squires Kitchenin pastaväreillä ja jälki oli aivan kauheaa. Maali "kökkööntyi" eikä totellut minua yhtään... Ehkä olisi kaivannut enemmän vettä..?? Päätin sitten loput värjätä elintarviketusseilla. Siksi tulos on niin vaalea. Olin muutenkin pettynyt kuvaan, kasvot eivät näytä tarpeeksi Ruususelta. *huoh* (Osa mekon yläreunaakin on vielä maalaamatta tässä kuvassa...)



Kuvan puutteita yritin sitten paikkailla kukilla, helmillä ja kimallesuihkeella... (Suihketta ei muka ollut joissain paikoissa tarpeeksi, joten suihkautin lisää, big mistake! Kuva on siis paikoitellen hyvin hopeinen.)



(Näyttääkö tuo kolmonen ollenkaan kolmoselta??!)

Tässä kuva viimeisteltynä kakun päällä.



Happy birthday Elizabeth! Hymy

Suklainen synttärikakku


Minulta tilattiin kakut siskosten syntymäpäiville. Tässä niistä ensimmäinen.



6 vuotta täyttävälle Celinelle tahdottiin saman tapainen kuin oma synttärikakkuni (täällä). Väleihin toivottiin suklaamousse (Flora vispi + tuorejuusto + sulaa suklaata + liivate) ja mangomousse (Flora vispi + tuorejuusto + Semperin mangosose + mangopaloja + liivate). Päälle haluttiin maitosuklaakuorrutus, joka ei tällä kertaa millään halunnut levittyä tasaisesti. Jäi todella paljon harmittamaan lopputulos, mutta toivotaan, että kakku edes maistui hyvältä.

Koristeiksi toivottiin kruunu ja sankarin nimi ja ikä. Kukat ja kimalle olivat oma lisäykseni..=)



Voi kun omistaisin sellaisen kirjainmuotin, vapaalla kädellä tehtynä tulos ei oikein miellytä.



Happy birthday Celine! Hymy

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Susupiirakka ilman susuja...=)


Piti tässä yksi päivä tehdä susupiirakkaa, mutta en sitten löytänytkään valmiiksi ostamiani susupaloja mistään... Selvisi, että mies oli syöttänyt ne muksuille! Nauru Täytyi siis soveltaa, joten vaihdoin susut raparperinpaloihin. Maut sopivat mielestäni hyvin yhteen, piirakka kun on niin makea ja raparperi sopivan kirpeää.



Eipä tuo kummoiselta näytä, mutta hyvältä maistui.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kääristä


Lauri-vauvan kakusta jäi yli vaahtokarkkikreemiä ja mansikkasosetta, joten tein viikonlopuksi omalle perheelle pikaisen kääretortun.



Tämä valmistuu nopeasti; mies oli hetken pois kotoa ja takaisin tullessaan jääkaapissa odotti valmis kääretorttu! Ei meinannut uskoa, että olin sen itse tehnyt...=D

Muffinssit suklaasydämellä


Meillä kävi ystäväperhe leikkimässä ja leivoin heille suosikkimuffinssejani. Näitä oli kiva syödä pihalla auringonpaisteessa!



Tein siis suklaamuffinsseja suklaatäytteellä, pursotuksiin käytin valkosuklaa-kermaa. Koristelu jämäkukilla ja sekalaisilla strösseleillä.



Suklaasydäminä toimivat mielestäni parhaiten Pätkis tai Dumle mini bites, olen myös laittanut perussuklaapaloja, esim. valko- ja tummasuklaapala yhdessä toimii tosi hyvin.

Näihin laitoin pätkittyjä Susupaloja ja Mignon-konvehteja.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

VIERASKIRJA ja KILPAILU!!!


Blogini on nyt reilun viikon vanha ja vierailijoita on käynyt ihan kiitettävästi (luulin, ettei tänne eksyisi kukaan...), kiitos kaikille! Haluaisin kuitenkin tietää, keitä täällä käy. Eli, kun saavut visiitille, olisi mukavaa, jos kertoisit jotain itsestäsi (tunnenko sinut jostain..?) ja vaikka, miten löysit blogiini.

Samalla laitan pienen kisan käyntiin! Kaupassa näin houkuttelevan herkullisen näköisiä Jam It! -hilloja, joista ostin mangohillon ja papaija-limehillon, mutta en olekaan raaskinut käyttää näitä mihinkään... Otan siis vastaan reseptejä ja ideoita, mihin näitä kannattaisi käyttää. Paras ehdotus palkitaan! Voittajaidean lupaan myös toteuttaa ja julkaista täällä. Kilpailuaikaa juhannuksen yli, eli maanantai-iltaan 22.06. saakka.

Juustopallerot (cougeres)


Lisää suolaista... Satuin näkemään Livillä ohjelman "French food at home", jossa Laura Calder teki ihanan näköisiä juustopalleroita, cougeres nimeltään. Niitä  oli sitten kokeiltava! Ohjeen löysin täältä.



Juustopallerot

6 rkl voita

1 kuppi vettä tai mietoa kanalientä (laitoin vettä)

1/2 tl suolaa

pippuria

ripaus paprikaa

1 kuppi jauhoja

3 suurta kananmunaa

4 oz (n. 100 g) Gruyere-juustoraastetta (laitoin punaleima Emmentalia)

maitoa voiteluun




  1. Lämmitä uuni 190 asteeseen. Kiehauta voi, vesi ja mausteet kattilassa ja siirrä pois levyltä. Kaada jauhot kerralla joukkoon ja sekoita puulusikalla tasaiseksi. Seos vetäytyy reunoilta ja muodostaa pallon. Laita kattila takaisin levylle miedolle lämmölle ja sekoita minuutin verran, jotta taikina hieman kuivuu. Ota pois levyltä ja jäähdytä 3 min.

  2. Lisää munat yksitellen voimakkaasti puulusikalla vatkaten. Lisää juusto. Pursota noin 2,5 cm kokoisia palloja voidellulle leivinpaperille (tai laita lusikalla). Voitele maidolla. Paista kunnes pallerot kohoavat ja ovat kauniin ruskeita (n. 25-35 min).

Fonttikoko ja -tyyli pomppii jotenkin kummasti, se on tuolta Kirjoittaja-laatikostakin muuttunut itsekseen... Uusi vuodatuksen käyttäjä, niin ei ole hajuakaan, mistä mahtaa johtua.Otsan rypistys

Jämäpiirakkaa


Tämän kyllä piti olla makea blogi, mutta vähän suolaista täytyy laittaa välillä sekaan... Söimme tortilloja yhtenä päivänä ja jämätäytteistä tein sitten piirakan. Quacamolekastike ei säily avattuna kuin muutaman päivän, joten se täytyy aina lykätä johonkin ruokaan. Piirakassa quacamolen lisäksi jauhelihan loput (soijarouheella jatkettuna) sekä juustoraastetta. Pohja on peruspiirakkataikinaa. Maistui paremmalta kuin näyttää! Hymy

torstai 11. kesäkuuta 2009

Vauvalle kakku




Kävimme eilen ensimmäistä kertaa katsomassa pientä Lauri-vauvaa (ja koko perhettä tietysti!) ja viemisinä oli tietenkin vaaleansinisävyinen kakku. Tätä kakkua oli ihana tehdä, vauvoille kun voi tehdä kaikkea söpöä ja hempeää..=)

Kakussa on neljän munan pohja, jonka paistoin 20 cm vuoassa. Väleissä vaahtokarkkikreemi + mansikkasose ja mango-passionmousse. Reunakalvot ovat tosi käteviä kakun kokoamisessa. Tässä kakku on ollut yön yli kylmässä kalvojen ja vuoan sisällä.



Sitten vain kakku kumotaan oikein päin ja aloitetaan koristelu.



Ennen koristelua kuorrutin koko kakun kevyesti vaahtokarkkikreemillä. Päälle tein sokerimassasta ruudullisen ympyrän ja reunat pursotin Flora vispillä.



Koristeet ovat kaikki sokerimassaa. Palikoita oli tosi mukava tehdä, idean sain KakkuHelmen Pialta (kiitos!=)). Tein vielä elämäni ensimmäisen nallen palikoiden kylkeen sekä tietenkin kukkia. Kaikki koristeet on suihkutettu kevyesti hopealla kimallesuihkeella.



Vielä kuva koristeista kovettumassa...



Ja nalle lähemmin...